Tampere

Hairlekiinilla on Tampereella neljä toimipistettä: Tullintorin, Kalen, DUO:n ja  Ratinan parturi-kampaamot. Tampere, joka myös Mansena tunnetaan, niittää ansaittua mainetta suomirockin syntysijoina. Täältä ovat ponnistaneet sellaisetkin suomirockin jättiläiset kuin pomppupunkista uransa startannut, nykyään jo hieman rauhoittunut Eppu Normaali sekä rokkikukko Pate Mustajärven luotsaama Popeda. Myös säveltäjä-sanoittajalegenda Juice Leskinen muutti aikoinaan kaupunkiin opiskelemaan, ja loppu onkin suomirockin historiaa.

Tampereen rouheanrento meno saa parikseen huomattavan vilkkaan kulttuuri- ja opiskelijaelämän sekä iloluontoisen ravintola-, keikka- ja huvitteluskenen, kaupungin urheilumenestystä unohtamatta! Näiden vetovoimatekijöiden ohella mm. huikeat näkymät Näsinneulasta, torilta ostettu aito mustamakkara, keskellä kaupunkia pärskähtelevä Tammerkoski ja monet muut näkemiset ja kokemiset tekevät Tampereesta ainutlaatuisen viihtymiskaupungin, jonne ihmiset haluavat niin muuttaa kuin matkaillakin.

Tamperelaisten hiuksista huolehtivat Hairlekiinin osaavat, ammattitaitoiset ja iloiset parturi-kampaajat. Tutustu toimipisteisiin ja varaa aika sinua lähimpään parturi-kampaamoon Tampereella!

Parturi-kampaamo Tampere | Tullintori

Hairlekiini Tullintori on aivan kaupungin ytimessä sijaitseva, täyden palvelun parturi-kampaamo. Tampere ja sen keskustan riennot ovat kivenheiton päässä, mutta Tullintorillakin saa helposti kulumaan vaikka koko päivän shoppaillen, syöden ja tietysti hiuksia hemmotellen. Tullintorin Hairlekiini ja sen aurinkoiset parturi-kampaajat tekevät hiusunelmistasi totta erehtymättömällä ammattitaidolla ja iloisella, mutkattomalla palveluasenteella. Kampaamokäynnin jälkeen onkin mukava lähteä ostoksille, kupposelle kahvia tai vaikka lähellä sijaitsevalle Pakkahuoneelle musiikkia kuuntelemaan. Keskeisen sijaintimme ansiosta meille on helppo tulla – varaa aika netissä tai puhelimitse tai tule käymään! Palvelemme myös ilman ajanvarausta.

Kaikki parturi- ja kampaamopalvelut

Kullakin kampaajallamme on omat vahvuutensa, ja kaikilta heiltä onnistuvat niin hiusten leikkaus, hiusten värjäys ja raidoitus, kauniit ja kestävät kampaukset kuin vaikka parran trimmauskin. Hairlekiini on parturi ilman ajanvarausta, joten voit aina tulla hiustenleikkuuseen vaikka hetken mielijohteestakin. Yleensä et joudu odottamaan kauaa ja jos sattuisimmekin olemaan kaikki varattuja, annamme sinulle aina arvion siitä, milloin pääset itse palveltavaksi. Isommille töille, kuten väri- ja leikkauspaketeille, suosittelemme varaamaan ajan etukäteen, jotta pääset kampaajalle varmasti silloin, kun pitääkin.  Muistathan tällöin kätevän ajanvarauspalvelumme netissä.  Tervetuloa!


Kampaajat

Suvi, palveluvastaava, Sassoon expert:

Suvi on pitkän kokemuksen omaava parturi-kampaaja sekä liikkeemme palveluesimies. Hänen vahvuuksiaan ovat erityisesti kampaamopuolen työt. Erityisesti sydäntä lähellä ovat kampaukset niin arkeen kuin juhlaankin. Suvi palvelee asiakkaansa iloisella ja puheliaalla otteella, josta huokuu vahva ammattitaito. Suvin penkkiin uskaltaa epävarmempikin asiakas istahtaa.

Niina:

Niina on pitkän linjan rautainen ammattilainen, jolta sujuu kaikki alamme työt laidasta laitaan. Erilaiset vaalennukset ja raidoitustyöt ovat lähellä Niinan sydäntä. Myös kampaukset ovat Niinan mieleen. Jos siis kaipaat iloista ja energistä kampaajaa, Niina on sinulle oikea vaihtoehto!

Aukioloajat

Palvelemme

arkisin 9-18

la 9-15

Yhteystiedot

Hairlekiini – Tampere TULLINTORI
Tullikatu 6
33100 TAMPERE

010 3272 066
tullintori@hairlekiini.fi
Emme vastaanota ajanvarauksia/peruutuksia sähköpostitse.

Parturi-kampaamo Tampere | DUO

Hairlekiini DUO on Hervannan kaupunginosassa sijaitseva, koko perheen parturi-kampaamo. Tampereen suurin ja koko Suomenkin laajudella suurimpiin ja tunnetuimpiin kaupunkilähiöihin lukeutuva Hervanta sai asukkaidensa iloksi arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilän suunnitteleman kauppakeskus DUO:n jo vuonna 1979. Vuosien varrella kauppakeskus on laajentunut ja kasvanut hervantalaisten (ja muidenkin tamperelaisten) ostoskeitaaksi, ja täältä löydätkin myös Hairlekiini-parturi-kampaamon hyväntuulisine hiustaitureineen. Parturi-kampaajamme toivottavat sinut tervetulleeksi!

Monipuoliset parturi- ja kampaamopalvelut

Iloinen, naisenergiaa pursuava tiimimme koostuu ammattitaitoista ja ystävällisistä hiusalan ammattilaisista, joilta onnistuvat niin hiusten leikkaus ja muotoilu, kauniina hehkuvat värit ja raidoitukset, tyylikkäät ja kestävät kampaukset kuin parturipalvelutkin. Palvelemme asiakkaitamme aina nopeasti, ystävällisesti ja huolellisesti, ja lisäksi meillä on tarjota erinomainen valikoima laadukkaita hiusten hoito- ja muotoilutuotteita.

Valikoimaamme kuuluvat tunnetut ja korkealaatuiset tuotesarjat kotihoitotuotteista.

Parturi Hervannassa

Kun etsinnässä on parturi Hervannassa, suuntaa kulkusi Hairlekiiniin. Meille pääset monesti parturiin nopeasti, ja jos tullessasi sattuisi olemaan ruuhkaa, saat aina arvion siitä, koska itse pääset palveltavaksi. Yleensä et joudu odottelemaan kauaa, ja voit joko istahtaa meille vaikkapa lehtiä lukemaan tai käydä kupposella kahvia kauppakeskuksen puolella. Nähdään Hairlekiinissa!


Kampaajat

Tarja, palveluvastaava:
Tarja on pitkän linjan parturi-kampaaja, joka hallitsee kaikki parturi- ja kampaamopalvelut suvereenisti.
Tarjan kokemus yhdistyy uusimpien trendien ja tekniikoiden seuraamiseen tehden hänestä osaavan ja taitavan parturi-kampaajan.
Tarja hallitsee erittäin hyvin erilaiset värjäystekniikat ja tykkää kokeilla uutta.
Hyvällä tuotetuntemuksella hän tietää mitä juuri sinä tarvitset. Taitava ja pirtsakka Tarja on valmis palvelemaan juuri sinua.
Valentina:

Iloinen ja rauhallinen alan uusi ammattilainen Valentina tekee tarkkaa työtä ja on innokas kehittymään ja oppimaan uutta. Kampaukset ja letitykset ovat Valentinan lempitöitä. Palvelu hoituu myös venäjäksi.

Bettina -10%:

Bettina on valmistunut hiusstylistiksi syksyllä 2022 ja nyt hän opiskelee oppisopimuksella Duon Hairlekiinissa ja saavuttaa keväällä 2023 parturi-kampaajaksi valmistumisen. Bettina on asiakaspalvelijana hymyilevä, ystävällinen ja asiakkaiden tarpeet huomioon ottava. Tällä hetkellä Bettinan palveluista saat -10% alennuksen.

Tervetuloa Bettinan palveluun!

Johanna, palveluvastaava:

ÄITIYSLOMALLA.

Johanna on erittäin tarkkaa työtä tekevä, rauhallinen ja keskittynyt parturi-kampaaja. Hän on taitava loihtimaan upeita vaaleita hiuksia raidoituksilla. Johannalla on tosi hyvä tuotetuntemus, jonka avulla hän osaa suositella juuri oikeat tuotteet jokaisen asiakkaan tarpeisiin. Johanna on myös erittäin taitava parturoinneissa. Pirteä ja positiivinen Johanna on aina valmis palvelemaan juuri sinua.

Aukioloajat

Palvelemme
ma-pe 9-19
la 9-16

Yhteystiedot

Hairlekiini – Tampere DUO
Pietilänkatu 2
33720 TAMPERE (Hervanta)

010 327 2064
duo@hairlekiini.fi
Emme vastaanota ajanvarauksia/peruutuksia sähköpostitse.

Parturi-kampaamo Tampere | Ratina

Hairlekiini Ratina on upouudessa kauppakeskus Ratinassa sijaitseva, iloinen ja nuorekas parturi-kampaamo. Tampereen keskustan ytimessä sijaitsevaan Ratinaan on helppo tulla niin kävellen, pyörällä, julkisilla kuin omallakin autolla, ja meillekin voit kätevästi poiketa uudistamaan hiuksesi tai hakemaan vaikka pikakampauksen taitavien parturi-kampaajiemme penkissä. Palvelemme myös ilman ajanvarausta esimerkiksi nopeissa hiusten siistimisissä, mutta muutoin suosittelemme varaamaan ajan, jotta varmasti pääset palveltavaksi silloin, kun sinulle sopii. Meiltä saat kaikki parturi-kampaamopalvelut laadukkaasti ja ystävällisen asiakaspalvelun siivittämänä. Lämpimästi tervetuloa!

Trendit hallussa Tampereella

Ratinan parturi-kampaajat ovat iloinen joukko hiusalan ammattilaisia. Meillä on laajaa osaamista ja seuraamme tarkasti trendejä, jotta voisimme loihtia asiakkaillemme kauniit, persoonalliset hiukset. Henkilökunnastamme löytyy niin kokonaisvaltaisten muodonmuutosten taitajia, näppäräsormisia kampaustentekijöitä, lahjakkaita ja tarkkoja hiustenleikkaajia sekä tietysti värjäyseksperttejä niin raidoituksissa, vaalennuksissa, shokkiväreissä, pastellisävyissä kuin väritekniikoissakin. Myös miehet voivat huoletta tulla meille parturiin leikkauttamaan hiukset, siistimään niskavillat tai parturoimaan partansa.

Valikoimaamme kuuluvat mm. seuraavat tunnetut ja korkealaatuiset tuotesarjat: Lumo, Moroccanoil, Goldwell Kerasilk, Stylesign ja Dualsenses, KMS, SIM Dermasyd,
Dapper Dan ja Mr Bear Family.

Koko perheen parturi-kampaamo

Vaikka panostamme paljon uutuuksiin, trendeihin ja kouluttautumiseen, olemme mutkaton koko perheen parturi-kampaamo; myös lasten hiusten leikkaus onnistuu rauhallisesti ja hellävaroen, pienten asiakkaidemme toiveet ja persoonan huomioiden. Hairlekiini Ratinassa kaikki asiakkaamme ovat hyvissä käsissä – varaa aika tai poikkea käymään!


Kampaajat

Laura, palveluvastaava:

Lauralta onnistuu niin parturi- kuin kampaamotyöt suvereenisti. Lauran suurinpana intohimona on väri- ja vaalennustöiden toteuttaminen ja mallinmuutosleikkaukset.
Laura suosittelee juuri sinun hiustesi tarpeisiin sopivat hoitokokonaisuudet, sekä kotihoitotuotteet ammattitaidolla. Tervetuloa palveltavaksi.

Satu:

Satu on rauhallinen, mutta rento asiakaspalvelija. Häneltä luonnistuu näppärästi kaikki alan perustyöt, mutta erityisen hyvä Satu on räväköissä väritöissä. Satu on innokas kokeilemaan erilaisia väritekniikoita ja isot muutokset ovat lähellä hänen sydäntään – voit siis olla varma, ettei tämä kampaaja pelkää hulluimpiakaan ideoita. Värikkäiden töiden lisäksi Satu hallitsee hyvin myös luonnollisetkin tyylit ja pitää niidenkin tekemisestä paljon. Varsinkin vaalennustyöt ovat mieleisiä.

Service also in English

Emma:

Emma on huomaavainen ja energinen asiakaspalvelija. Emmalta onnistuu kaikki parturi-kampaamopalvelut muodikkaista värjäyksistä tarkkoihin leikkauksiin. Service also in English.

Aukioloajat

Palvelemme
ma-pe 10–20
la 10–18
su 12-17

Yhteystiedot

Hairlekiini Ratina
Vuolteenkatu 1
33100 TAMPERE

010 327 2050
ratina@hairlekiini.fi
Emme vastaanota ajanvarauksia/peruutuksia sähköpostitse.

Parturi-kampaamo Tampere | Kale

Hairlekiini Kale on upouudessa kauppakeskus Kalessa sijaitseva koko perheen parturi-kampaamo. Tampereen Kalevassa sijaitsevaan Kaleen on helppo tulla niin kävellen, pyörällä, ratikalla ja muilla julkisilla kuin omallakin autolla, ja meillekin voit kätevästi poiketa uudistamaan hiuksesi tai hakemaan vaikka pikakampauksen taitavien parturi-kampaajiemme penkissä. Palvelemme myös ilman ajanvarausta esimerkiksi nopeissa hiusten siistimisissä, mutta muutoin suosittelemme varaamaan ajan, jotta varmasti pääset palveltavaksi silloin, kun sinulle sopii. Meiltä saat kaikki parturi-kampaamopalvelut laadukkaasti ja ystävällisen asiakaspalvelun siivittämänä. Lämpimästi tervetuloa!

Trendit hallussa Tampereella

Kalen parturi-kampaajat ovat iloinen joukko hiusalan ammattilaisia. Meillä on laajaa osaamista ja seuraamme tarkasti trendejä, jotta voisimme loihtia asiakkaillemme kauniit, persoonalliset hiukset. Henkilökunnastamme löytyy niin kokonaisvaltaisten muodonmuutosten taitajia, näppäräsormisia kampaustentekijöitä, lahjakkaita ja tarkkoja hiustenleikkaajia sekä tietysti värjäyseksperttejä niin raidoituksissa, vaalennuksissa, shokkiväreissä, pastellisävyissä kuin väritekniikoissakin. Myös miehet voivat huoletta tulla meille parturiin leikkauttamaan hiukset, siistimään niskavillat tai parturoimaan partansa.

Valikoimaamme kuuluvat tunnetut ja korkealaatuiset tuotesarjat kotihoitotuotteista.

Koko perheen parturi-kampaamo

Vaikka panostamme paljon uutuuksiin, trendeihin ja kouluttautumiseen, olemme mutkaton koko perheen parturi-kampaamo; myös lasten hiusten leikkaus onnistuu rauhallisesti ja hellävaroen, pienten asiakkaidemme toiveet ja persoonan huomioiden. Hairlekiini Kalessa kaikki asiakkaamme ovat hyvissä käsissä – varaa aika tai poikkea käymään!


Kampaajat

Riika, palveluvastaava:

Iloinen ja puhelias Riika on nopea ja taidokas leikkaaja, erityisesti lapsiasiakkaat viihtyvät hänen penkissään. Riika hallitsee monipuoliset värjäystekniikat ja taitaa erinomaisesti myös kulmien värjäyksen ja muotoilun.

Aukioloajat

Palvelemme

ma-pe 10–18
la 9–17

Yhteystiedot

Hairlekiini Tampere Kale
Jäähallinraitti 3
33540 Tampere

010 327 2002
kale@hairlekiini.fi
Emme vastaanota ajanvarauksia/peruutuksia sähköpostitse.