Parturi-kampaamo Kempele

Hairlekiini Kempele on koko perheen parturi-kampaamo. Kempele, joka on kuntana perustettu jo 1867 ja sijaitsee Oulun kupeessa Pohjois-Pohjanmaan syleilyssä, on mukava ja viihtyisä paikka asua ja yrittää. Onpa Kempele valittu vuoden 2008 asukastyytyväisyystutkimuksessa Suomen parhaaksi kunnaksikin! Monelle saattaa tulla yllätyksenä myös Kempeleen nimen alkuperä, sillä erään tulkinnan mukaan se juontaa juurensa saamenkielen sanaan gaeppel, joka tarkoittaa hylkeen etujalkaa. Yhtä kaikki, Kempeleellä sijaitsee Pohjois-Suomen suurin kauppakeskus Zeppelin, jossa mekin sijaitsemme. Poikkea taiturimaisten parturi-kampaajiemme palveltavaksi hakemaan raikasta uutta ilmettä hiuksillesi; sinua palvelevat ilolla ja ammattitaidolla taitavat Parturi-Kampaajamme. Nähdään Hairlekiinissa!

Parturi- ja kampaamopalvelut monipuolisesti

Koska meillä työskentelee yhdeksän hiusalan ammattilaista joilla kullakin on omat vahvuutensa, pystymme tarjoamaan asiakkaillemme monipuoliset sekä persoonalliset parturi- ja kampaamopalvelut. Halusitpa sitten uuden upean värin, taidokkaan leikkauksen, parran parturoinnin tai permanentin, meiltä löytyy aina osaava parturi-kampaaja toteuttamaan toiveesi. Liikkeessämme on myös kattava valikoima laadukkaita kampaamotuotteita hiustesi kotihoitoa varten. Voit tulla ostoksille aina, kun kampaamo on auki tai hankkia tuotteet kampaamokäynnin yhteydessä.

Valikoimaamme kuuluvat mm. seuraavat tunnetut ja korkealaatuiset tuotesarjat: Lumo, Kérastase, Goldwell Dualsenses ja Stylesign, KMS, Cutrin Bio+, Four Reasons.

Kampaamo keskellä kauppakeskusta

Hairlekiinin löydät helposti kauppakeskus Zeppelinin ensimmäisestä kerroksesta. Naapuriliikkeitämme ovat muun muassa Tunnin Kuva sekä Kultajousi. Keskeisen sijaintimme ansiosta meille on helppo tulla. Voit varata ajan ajanvarauksella tai tulla kysymään ovelta aikaa. Tervetuloa palvelevaan parturi-kampaamoon Kempeleen Zeppeliniin!


Kampaajat

Kaisa:
Kaisa palannut äitiyslomalta osa-aikaisesti takaisin töihin!
Meidän Kaisa on iloinen, huolellinen ja taitava kampaaja ja asiakaspalvelija isolla A:lla, jonka erityisosaamiseen kuuluu monipuoliset ja erilaiset väritekniikat, kuin myös miesten ja naisten hiusten leikkaukset. Kaisan käsissä syntyvät myös upeat juhlakampaukset. Tervetuloa jälleen Kaisan palveltavaksi!
Marjo:

Pitkän ja monipuolisen kokemuksen parturi-kampaajan työstä omaava Marjo on rauhallinen ja mutkaton asiakaspalvelija, joka toteuttaa asiakkaan toiveet tarkasti ja täsmällisesti. Marjo on meidän tiimin permanenttimestari, jonka käsissä syntyvät varmoin ottein toiveesi mukaiset ihanat kiharat! Lisäksi pitkä hiusalan kokemus takaa monipuolisen osaamisen myös muihin parturi- ja kampaamopalveluihin värjäyksistä erilaisiin leikkauksiin sekä parran muotoiluihin.

Sari:

Hyväntuulinen ja kohtelias Sari on pitkän kokemuksen omaava ammattilainen, jonka osaamisen erityisvahvuuksiinsa kuuluvat etenkin miesten-, naisten- ja lasten hiustenleikkaukset. Lisäksi Sari tekee parran muotoilua ja hänen käsissään syntyvät varmoin ottein myös upeat ja monenlaiset kiharat sekä erilaiset värjäykset.

Noora, Sassoon Expert:

Trenditietoinen Noora on aina selvillä hiusalan uusimmista tuulahduksista; tämä tiedonjanoinen parturi-kampaaja haluaa kehittää osaamistaan jatkuvasti. Noora on intohimoinen värjäri, joka haluaa toteuttaa asiakkaan toiveet mahdollisimman tarkasti.

Ewa:

Ewa on rauhallinen ja taitava kampaaja, joka rakastaa erityisesti tehdä kauniita kampauksia. Ewan vahvuuksiin kuuluu myös naisten hiustenleikkaukset.

Aukioloajat

Palvelemme
ma-pe 9-20
la 9-18
su 12-18

Yhteystiedot

Hairlekiini – Kempele ZEPPELIN
Zeppelinintie
90450 Kempele

 

010 327 2040
zeppelin@hairlekiini.fi
Emme vastaanota ajanvarauksia/peruutuksia sähköpostitse.