Pakettiin pehmeitä polymeereja?

Julkaistu

Villi melske, helinä ja helske ovat nyt kiivaimmillaan! Pian saadaan hiljentyä pyhien viettoon.

Kosmetiikkalahjat ovat ihania ja itse pidän niitä todella mieluisina sekä lahjan saajana että antajana. Niissä on ripaus ylellisyyttä vailla huolta, että kotiin alkaisi kertyä liikaa tavaraa. Hyvät hiustuotteet säästävät aikaa.

Tiesitkö, että jo shampoovalinnalla voidaan vaikuttaa ajan säästymiseen hiusten laitosta?

KMS-pesutuotteet eli siis shampoot ja hoitoaineet ovat suunniteltu siten, että ne valmistelevat hiusta muotoilua varten. Ne auttavat muotoilutuotteita kiinnittymään hiukseen tasaisemmin ja näin toimimaan paremmin. Vaikutus perustuu hiuksen huokoisuuseroja tasaavaan ominaisuuteen ja siten hiustenmuotoilu muuttuu vaivattomammaksi. Jää aikaa helistä muualla kuin peilin edessä tai hyvillä mielin jo hiljentyä vuoden kauneimpaan juhlasesonkiin.

KMS Color Vitality Shampoo

KMS Color Vitality Shampoo valmistelee hiusta muotoiluun sekä samalla lukitsee väriä ja huolehtii värin kiillosta. Pakkauksen pinta on valmistettu ”kumimaisen nahkeaksi”, joten puteli ei lipsahda suihkussa liukkaista käsistä. Pakkausta tarkemmin syynäämällä katse osuu INCI-listan tensideihin, jotka lupaavat hyvää!

Perinteisen pesevän ainesosan (Sodium Laureth Sulfate) sijaan ainesosaluettelo tietää hellävaraista ja väriä säästävää pesua. Tuotteen pesevästä ominaisuudesta vastaavaat veden jälkeen hiusta ja ihoa hellivät tensidit.

KMS Hair Play Makeover Spray

Väriä säästää myös, mikäli pesuväliä pystyy silloin tällöin nitistämään pidemmäksi. Siihen auttaa kuivashampoo eli kavereille kuivis. KMS Hair Play Makeover Spray esiintyi tässä postauksessani.

KMS Thermal Shape

Muotoiluraudoilla suoria hiuksiaan kihartavat tietävät, että muotoilu muuttuu ajanhukaksi, mikäli kiharat eivät pysy! KMS Thermal Shape 2-in-1 Spray on hyvä työkaverini silloin, kun kiharran asiakkaiden hiuksia ja lopputuloksen tulee kestää.

Kesto perustuu tuotteen hieman lakkaa muistuttavaan koostumukseen, mikä johtuu formulan sisältämistä polymeereistä (Acrylates Copolymer). Polymeerit tekevät hiuksiin näkymättömän säiemäisen tuen, mikä kannattelee kiharoita pitäen ne kauniin elastisina. Tuntuma hiuksessa on nimenomaan liikkuva ja elastinen – ei kovaksi tärkätty.

2-in-1 -ominaisuutensa vuoksi tämä tuote sopii myös kiharakampauksen viimeistelylakaksi. Yleensä saan 2-in-1 -tuotteista makeat naurut ajatellen, että jomman kumman ominaisuus kärsii toisen vaikutuksen puolesta. KMS Thermal Shape lunastaa kuitenkin lupauksensa ja saa hymyn hyytymään aidoksi tyytyväisyydeksi, sillä muotoilevan ominaisuutensa lisäksi tuote taipuu kepeän luotettavaksi lakaksi.

Aitoa tyytyväisyyttä voi myös jakaa läheisilleen tällä KMS-lahjasetillä!

Ihanaa joulun aikaa! <3

-Eveliina

Lue myös nämä