Kuinka saada lapsi parturiin?

Julkaistu

Olisi aika lähteä parturiin, mutta vastassa onkin itkupotkuraivari.

Kuulostaako tutulta?

Kampaamossa käynti on monelle aikuiselle ihanaa omaa aikaa ja hemmottelua. Sen sijaan lapselle jo ajatuskin hiustenleikkuusta voi herättää kiukkua, uhmaa ja pelkoa.

”Joo, meillä parturissa käynti on ihan oma haasteensa, varsinkin nyt kun lapsi alkaa olla uhmaiässä.”

Kuinka ihmeessä saada lapsi parturiin ensimmäistä kertaa?

Hairlekiinin parturi-kampaamoissa käy paljon myös lapsiasiakkaita, joten aihe on meille tuttu.

Siksi kokosimmekin vanhemmille parhaita vinkkejä, joiden avulla lapsen hiustenleikkuu onnistuu mahdollisimman mukavasti.

Mikä hiustenleikkuussa pelottaa?

Kaikki uusi ja tuntematon voi pelottaa lasta tai herättää epäluuloa, se osa luonnollista itsesuojeluvaistoa. Lapsesta voi myös tuntua oudolta ajatukselta, että vieras ihminen koskee hänen hiuksiinsa – saati sitten leikkaa niitä.

Jo sana leikkaus tai leikkaaminen voi ymmärrettävästi herättää lapsessa epäluuloa ja yhdistyä mielessä johonkin todella epämukavaan ja pelottavaan.

Pelon taustalla voi myös olla aiempi ikävä kokemus vaikkapa saksiin tai vieraassa paikassa käymiseen liittyen.

Lapsen kehitystaso huomioiden lapselta voi kysellä syitä pelkoon tai muihin tunnereaktioihin.

Näin niitä voi parhaimmillaan selvittää ja helpottaa.

Uhkailu, lahjonta ja kiristäminen – onko muita keinoja?

On! Kun parturikäyntiä katsotaan lapsen näkökulmasta, kannustava ja ymmärtävä asenne, asian konkreettinen selittäminen ja perusteleminen sekä lapsen tahdissa eteneminen ovat usein toimivia apukeinoja.

Alta löydät useasta eri lähteestä koottuja ja toimiviksi havaittuja konkreettisia vinkkejä, joiden avulla teet lapsen ensimmäisestä parturikäynnistä mukavan kokemuksen.

Ennen parturikäyntiä

Jos kyseessä on taaperon ensimmäinen hiustenleikkuu, lasta voi valmistella hiustenleikkuuseen etukäteen esimerkiksi kuvakirjojen tai YouTube-videoiden avulla.

Lapselle kannattaa kertoa etukäteen, mitä parturi-kampaamossa tapahtuu, jolloin asia tulee tutuksi jo ennen parturikäyntiä.

Jos leikkaus-sana pelottaa lasta, voi puhua esimerkiksi uudesta kampauksesta tai hiusten parturoinnista.

Pelko ja epäluulo voivat laantua myös tutustumalla paikkaan etukäteen. Kauppareissun tai päiväkävelyn yhteydessä lapsen kanssa voi esimerkiksi kurkistaa ikkunasta tai ovelta, miltä parturi-kampaamo näyttää.

Hiusten käsittelyä kannattaa myös harjoitella kotona. Kun lapsi tottuu siihen, että hiuksia pestään, kammataan, harjataan ja hieman leikataankin tutussa ja turvallisessa ympäristössä, ne ovat jo tutuksi tulleita puuhia parturiin mentäessä.

Hiustenleikkuun voi myös hyvin aloittaa kotona, jolloin lapsi tottuu tapahtumaan. Leikkaus voidaan sitten viimeistellä parturi-kampaamossa.

Jos lapsella on tapana jännittää niin kivoja kuin muitakin asioita voimakkaasti etukäteen, voi aikuinen harkita, kuinka aikaisin hiustenleikkuusta kannattaa kertoa.

Uhmaikäisen lapsen hiustenleikkuu

”Jos jokin asia ei lasta huvita, niin siitä seuraa ihan järkyttävät raivarit.”

Kun lapsen oma tahto alkaa kasvaa, tahtotilaa voi olla toisinaan hyvin vaikea muuttaa.

Mahdollisuus tehdä omia päätöksiä voi kuitenkin vähentää lapsen tarvetta uhmaamiselle.

Lapsen voi esimerkiksi antaa valita vaatteet parturikäynnille tai haluamansa hiustyylin – vaikkapa vanhemman antamista vaihtoehdoista.

Entä millaiset hiukset lapsen lempihahmoilla on?

Ovatko lapsen kaverit käyneet parturissa tai kampaajalla?

Kun lapsi voi lähestyä asiaa itselle tutummista näkökulmista, se voi alkaa kiinnostaa enemmän.

Huomioi hyvä ajoitus ja varaa tarpeeksi aikaa

Parturikäynti kannattaa varata niin, ettei se osu päiväunien tai ruokailun aikaan. Väsyneenä tai nälkäisenä on vaikeampaa jaksaa istua paikoillaan.

Tämä taitaa päteä myös aikuisiin?

Varsinkaan taaperon hiustenleikkaus ei aina suju yhtä nopeasti kuin aikuisen. Kiireen tuntu voi lisätä lapsen jännitystä, ja siksi käynnille kannattaakin varata tarpeeksi aikaa. Niin mekin teemme!

Jos lapsen kanssa on jo aiempaa – hyvää tai muuta – kokemusta parturikäynnistä, siitä voi mainita ajanvarauksen yhteydessä.

Näin osaamme ottaa lapsen tarpeet entistä paremmin huomioon.

Parturi-kampaamossa ja sen jälkeen

”Olen kuullut vinkkejä, että voi olla parempi jos vaikkapa mummu tai vaari vie parturiin. Lapsi saattaa käyttäytyä silloin rauhallisemmin.”

Hiustenleikkuun voi järjestää niinkin, että samalla kertaa leikataan myös mummon, vanhemman, sisaruksen tai vaikka kummisedän hiukset. Näin lapsi voi ottaa mallia, miten aikuinen toimii tilanteessa.

Kun on aika istua alas ja aloittaa leikkuu, huomion suuntaaminen muihin asioihin voi auttaa lasta totuttelemaan hiustenleikkuuseen ja parturintuolissa istumiseen.

Jutustelu päivän kuulumisista ja muusta mukavasta voi auttaa lasta rentoutumaan. Ja kun mukana on lempilelu (jonka voi pyyhkiä jälkikäteen mahdollisista hiuksista), kirja tai muu viihdyke, tuolissa jaksaa istua pidempään.

Myös Hairlekiinin toimipisteistä löytyy leluja ja lehtiä lapsille, kun aika sen taas sallii.

Entä se lahjonta?

Kukapa ei ilahtuisi pienestä palkinnosta – varsinkin jos se auttaa lasta ja vanhempia selviytymään hiustenleikkuusta.

Lasta kannattaa kehua hiustenleikkuun jälkeen, jotta seuraava kerta sujuu jo mukavammin. Myös silloin, kun käynti ei ole ollut aivan onnistunut, kannattaa nostaa esiin niitä asioita, jotka sujuivat jo hyvin.

Ekstravinkit lapsen parturikäynnille

  • Pientä lasta voi hyvin pitää sylissä hiustenleikkuun ajan.
  • Lapselle voi kertoa, että parturi-kampaamossa hän saa päälleen supersankariviitan! (=Kampaamoviitan).
  • Jos viitta kuitenkin tuntuu ikävältä, ota lapselle vaihtovaatteet mukaan. Hiukset voidaan leikata ilman viittaa, ja vaihtovaatteiden ansiosta leikattuja hiuksia ei jää pistelemään tai kutittelemaan vaatteisiin.

Entä jos lapsen hiustenleikkuu ei onnistu?

Lapsen ensimmäinen parturi-kampaamokäynti voi olla ihan yhtä jännittävä aikuiselle kuin lapselle. Mitä jos taaperon tai lapsen hiustenleikkuu ei vain yksinkertaisesti suju, vaan tuloksena on pelkkää huutoa ja itkua?

”Olemme kokeilleet eri partureissa käyntiä jo kymmenkunta kertaa.

On ollut lelut, iPadit, tripit, karkit ja muut mukana, on juteltu etukäteen ja on koetettu kaikkea. Kertaakaan ei ole saatu yhtään hiusta leikattua.

Kyllähän se hävettää silloin lähteä sieltä, mutta emme varmaankaan ole ainoita.”

Näin voi käydä yllättävänkin usein, eikä tilannetta tarvitse mitenkään pelätä tai hävetä. Aina ei ole hyvä päivä, jokin asia voi harmittaa liikaa tai tilanne vain käy ylitsepääsemättömäksi konsteista huolimatta.

Silloin on parasta jättää hiustenleikkuut sikseen ja mennä tekemään jotain aivan muuta. Hiusten leikkaamatta jääminen ei ole maailmanloppu – lapselle, aikuiselle tai parturi-kampaajalle. Aina voi varata uuden ajan!

”Viime vuoden olemme leikanneet taaperomme tukkaa öisin, kun lapsi nukkuu. Se on kolmen yön operaatio: ensin etutukkaa, sitten sivutukkaa, sitten takatukkaa.

Toivottavasti lapsen kasvaessa parturikäyntikin onnistuu.”

Ei hätää, aina kannattaa yrittää uudestaan – vaikkapa kotona harjoittelun jälkeen. Haasteellisesta parturikäynnistä ei tarvitse jäädä ikävää muistikuvaa lapselle, se vain saattaa hankaloittaa seuraavia käyntejä.

Parturikäynnin jälkeen lasta voikin kehua niistä asioista, jotka sujuivat hyvin ja miettiä yhdessä, miten ensi kerrasta tulisi mukavampi kokemus.

Tervetuloa lapsiystävälliseen parturi-kampaamoon

Hairlekiini on lapsiystävällinen parturi-kampaamoketju.

Toimipisteissämme käy kaikenikäisiä asiakkaita vauvasta vaariin, ja ammattitaitoiset parturi-kampaajamme ovat tottuneet palvelemaan myös pienimpiä asiakkaita.

Ymmärrämme, että jokaiselle asiakkaalle hiustenleikkuu voi olla hyvin erilainen kokemus. Siksi teemmekin parhaamme, että lapsen parturikäynti sujuu mahdollisimman mukavasti ja että parturiin on kiva tulla uudelleenkin.

Toivotamme lapsiasiakkaat lämpimästi tervetuloa parturi-kampaamoihimme ympäri maan – varaa aika lähimpään Hairlekiiniin!

Lähteet:

Asiakashaastattelu, Aamulehti.fi, Pampers.fi, Purewow.com, Mannerheimin lastensuojeluliitto

Lue myös nämä